Kuten tiedotusvälineistä ja läheistemme kertomuksista olemme saaneet tietää, eivät olosuhteet sairaiden tai vanhustenhoidossa ole parhaat mahdolliset. Valtio ja kunnat tekevät verovaroin sen mitä kykenevät ja parhaaksi näkevät. Monet hyväntekeväisyysprojektit ja -juhlat ovat myös tärkeä tapa auttaa niitä, jotka kaikkein vähiten pystyvät itse itseään auttamaan.
Sydämen asialla -juhlagaala, joka järjestetään Tampereella Solo Sokos Hotel Tornissa lauantaina 20. päivä helmikuuta kello 19 alkaen, kerää varoja Tampereen yliopistollisen sairaalan lasten osastojen toimintaan.
Hyväntekeväisyysjuhlalla kerätyt varat lahjoitetaan Tampereen yliopistollisen sairaalan lasten ja nuorten osastojen toiminnan tukemiseen ja lasten autoimmuunisairauksien tutkimustyöhön.
Juhlatoimikunta haluaa nostaa esille vuonna 2019 vihdoin valmistuvan Taysin uuden lasten ja nuorten sairaalan tärkeyden. Uuteen sairaalaan saadaan pitkään kaivatut paremmat tilat. Muun muassa lasten tehohoitoyksiköt kärsivät jatkuvasta tilanpuutteesta. Lisäksi kosteusvauriot ovat merkittävä haitta nykyisissä tiloissa. Gaalassa kuulemmekin uuden Tampereen lasten ja nuorten sairaalan rakennusvaiheista.
Erityinen sydämen asia ovat psykiatrista hoitoa ja tukea tarvitsevat nuoret. Uuteen sairaalaan tulee myös ensimmäistä kertaa nuorisopsykiatriset osastopaikat. Monialainen hoito esimerkiksi syömishäiriöissä helpottuu, kun hajaantuneesta osastohoidosta tulee keskitetympää. Tämä mahdollistaa esimerkiksi vakavista syömishäiriöistä kärsivien nuorten keskitetymmän hoidon.
Juhlaillallinen on Torni-hotellin keittiömestarien loihtima ja varmasti herkullinen. Illan muu ohjelma on yllätyksellinen ja hauska.
Tule sinäkin mukaan tärkeään keräykseen! Valokuvauspalvelu Markku Rintala ikuistaa illan tunnelmat valokuviksi.
Pöytävaraukset, erityisruokavaliot, yrityslaskutus ja lahjoitukset
Kati Tähtinen p. 0500 222904, sydamenasia.juhla(at)gmail.com.
Tapahtuman tuotto lahjoitetaan lyhentämättömänä Tampereen Lastenklinikan tuki ry:lle, TAYS:n lasten- ja nuorten osastojen viihtyvyyteen sekä lasten autoimmuunisairauksien tutkimustyöhön.
Tutustu juhlan ohjelmaan
www. facebook.com/sydamenasia.
Ensimmäinen virallinen valokuvanäyttelyni avattiin torstaina 5.11.2015. Sain mahdollisuuden tähän näyttelyyn kesäkuussa 2015, jolloin Akaan kaupungin kulttuurituottaja Jaana Kari soitti ja kysyi kiinnostustani tuoda kuvia nähtäville Kulttuuritalo Laaksolaan.
Jaana Kari oli sopinut näyttelystä jo akaalaisen valokuvaajan Pekka Siltalan kanssa. Koska Pekka ei halunnut omilla töillään täyttää koko taloa, avautui minulle täydellinen mahdollisuus omaankin näyttelyyni. Suunniteltu ajankohtakin, eli syksy 2015, oli varsin sopiva.
Olin juuri aloittanut valokuvaprojektin, jossa kuvaan tunteiden mukanaan tuomia ilmeitä. Tämä oli upea mahdollisuus tuoda kuvat kaikkien nähtäville. Ennen näyttelyn alkua ehdin kuvata noin 90 tunnetta. Niistä muodostin 24 kuvan näyttelykokonaisuuden. Lisäksi teetin tunnekuvista pelin, joka on kaikkien vapaassa käytössä. Sen avulla voi kuka tahansa kokeilla omaa tunteidentunnistuskykyään.
Palataanpa vielä näyttelyn rakentamiseen ja avajaistunnelmiin.
Pekka Siltala kiinnittää tauluja seinälle
Omat kuvani ovat paikallaan vasta paperilla
Ystäväni tulivat juhlistamaan avajaisia.
Keskustelu oli vilkasta ystävieni kanssa.
Kuvausprojektissani mukana ollut Katariina tuli juhlistamaan näyttelyä äitinsä kanssa.
Tunnepeli kiinnosti avajaisvieraita.
Näyttelyvieraat tutustuvat Pekka Siltalan ottamiin kuviin, joita valokuvaaja itse esittelee.
Iida Revon laulaman James Bond -elokuvan Skyfall tunnussävelmän myötä alkoi avajaisten virallinen osuus.
Pekka Siltala kertoi ensinnä omien kuviensa taustoista.
Pekka Siltalan jälkeen jatkoin itse kertomalla omasta valokuvausprojektistani.
Ajatus tunteiden ja niiden mukanaan tuomien ilmeiden valokuvaamissta syntyi keskustelussa Kaisan kanssa. Avajaisissa hän kertoi omista tuntemuksistaan ja kuvattavana olemisesta.
Valokuvakouluttaja Tiina Puputti, jonka kursseilla olen paljon opiskellut, toi iloisen ja kannustavan tervehdyksensä.
Virallisen osuuden jälkeen oli kilistelyjen ja rennon jutustelun aika. Kanssani kilistelemässä ovat kollegat Kirsi Majamäki ja Mika Hiltunen kimppastudioltamme, Tiina Puputti sekä kollega Krister Löfroth.
Iida Repo piti osaltaan hyvää tunnelmaa yllä. Kylläpä osasinkin valita juuri sopivan laulajan avajaisiin.
Avajaisiin minulle tuotujen kukkien määrä ja upea tuoksu sai minut ilosta sekaisin. Kukat kuihtuvat aikanaan, mutta niiden muistot jäävät mieleen.
Tiina Puputilta saamani kuusi kestää toivottavasti pitkään. Aion kasvattaa sitä purkissa mahdollisimman kauan.
Haluan kiittää Akaan Kulttuuripalveluita näyttelymahdollisuudesta ja kaikkia näyttelyssä vierailleita sekä Tiina Puputtia ja Mika Hiltusta avajaisissa otetuista kuvista. Näyttelyni saa myös jatkoa: Ajalla 26.1. – 11.2.2016 ainakin osa kokoelmasta on Valkeakosken Kaupunginkirjastossa ja heti pääsiäisen jälkeen Tampereella Hervannan kirjastossa ajalla 29.3. – 8.4.2016.
Tunteidenkuvausprojektini jatkuu edelleen. Ensinnä kuvaan loput kuvaamatta olevat tunteet. Sen jälkeen monipuolistan kuvakokoelmaani eri ikäisten mallien kanssa. On jännittävää nähdä miten eri henkilöt tulkitsevat eri tunteita.
Ystäväni totesi itsestään joskus ollessaan väsynyt, että ”valot ovat päällä, mutta ketään ei ole kotona.” Katse silmissä näyttää silloin tyhjältä ja kasvojen ilme on varsin mitäänsanomaton.
Vanhat sanonnat kertovat, että ”silmät ovat sielun peili” tai ”kuva kertoo enemmän, kuin tuhat sanaa.” Kuvia katsottaessa katse seikkailee suurimmaksi osaksi kuvatun henkilön silmien alueella. Siksi olisikin hyvä, että henkilökuvissa olevan henkilön ilmeestä ja silmistä näkyisikin jokin tunnetila tai ajatus.
Tunnetilat tulevat ja menevät. Kuvaustilanne voi jännittää ja kuvattava voi tuntea pelkoa, inhoa, epävarmuutta ja monia muita tunteita.
Näitä tunteita harvoin kuvattava kuitenkaan haluaa mukaan kuvaan. Haluamme katsella kuvia iloisista ja varmoista ihmisistä.
Miten sitten kuviin saadaan tunnetta? Jokainen voi luoda tunteita itselleen. Tunteet eivät normaalielämässäkään vain synny – niiden synnyttämiseksi tarvitaan ajatustyötä. Tunteiden kehittelyyn ja muovaamiseen ei tarvitse edes näyttelijänlahjoja. Kasvojen ilmeet ovat sitä parempia mitä aidommin kuvattava henkilö pystyy itselleen tunteita kehittämään ja unohtamaan varsinaisen kuvaustilanteen. Kuvaaja voi auttaa tunteiden kehittelyssä kannustamalla kuvattavia. Kannustukseksi tuskin kuitenkaan riittää kehotus hymyillä iloisemmin, jos kuvaustilanteessa ei ole mitään iloista. Kuvaaja voi omilla tunteillaan, juttelullaan, eleillään ja ilmeillään houkutella kuvattavan haluttuun tunnetilaan.
Kaikki alkoi keskustelusta ystäväni kanssa. Keskustelumme ajautui jotenkin Aku Ankka -lehdessä ilmestyneisiin aukeaman kokoisiin julisteisiin, joissa Akulle on piirretty erilaisia tunnetiloja. Aihe kiehtoi meitä kumpaakin, ja päätimme ryhtyä valokuvaamaan tunteita ja niihin liittyviä ilmeitä. Sovittu kuvausajankohta läheni, mutta Aku Ankasta tehtyjen piirrosten toistaminen valokuvaamalla ei houkutellut. Toisaalta listan tekeminen erilaisista tunnetiloista vaikutti kovin työläältä. Onneksi internetistä löytyy nykyään melkein kaikki tarpeellinen tieto: Opetushallituksen ylläpitämästä Opettajan verkkopalvelusta löytyi lista 104 tunteesta, joiden kuvaamisen päätin aloittaa.
Kulttuurista toiseen hyvin pitkälle samanlaisena ilmeneviä tunnetiloja on todettu olevan kuusi: Pelko, viha, iloisuus, hämmästys, suru ja inho. Tutkijat ovat erilaisissa tutkimuksissa todenneet, että ihmisten ilmeet ovat samat myös näiden yhdistelminä syntyneissä tunteissa, kuten iloisesti yllättynyt, iloisesti inhoava, surullisesti pelokas, surullisesti vihainen jne. Kasvojen ilmeet tuotetaan ilmeisesti 23 lihaksella. Kalifornian yliopiston psykologian professori Paul Ekman on päätynyt tutkimuksissaan siihen, että ihminen pystyy tekemään yli 10 000 erilaista ilmettä, joista vain 3000 liittyvät tunteisiin.
Kasvoilla näkyvä tunneilmaisu on hyvin pienistä seikoista kiinni. Kaksi eri tunnetta saattaa saattaa näkyä kasvoilla vain hieman toisistaan poikkeavana ilmeinä. Silti toinen henkilö tunnistaa tunteen kasvojen ilmeestä varsin hyvin. kuvatessani pystyin kuvattavan ilmeestä päättelemään milloin hän ei pystynyt tuottamaan haluttua tunnetta ”puhtaana”. Usein tavoiteltuun tunteeseen sekoittui jokin toinenkin ajatus ja se näkyi myös kasvoilta. Esimerkiksi tyytyväisyydessä saattoi olla mukana ripaus iloisuutta tai onnellisuutta.
Monien tunteiden, kuten rakkauden, ajatellaan kohdistuvan johonkin toiseen henkilöön. Ihminen voi myös rakastaa itseään. Onko näissä kyse samasta tunteesta, vaikka kohde on eri? Entä miten on tyytyväisyyden ja tyytymättömyyden tunteiden kohdalla? Näkyykö tyytymättömyys itseen kasvoilta eri tavalla, kuin tyytymättömyys toiseen henkilöön? Tuntuvatko ne aidosti erilaisilta vai aiheuttaako näennäisen eron mukaan sekoittuva jokin muu tunne? Jos olemme tyytymättömiä johonkin toiseen henkilöön, tuleeko mukaan enemmän vihaa kuin tyytymättömyydessä itseensä?
Kuvatessani tunteiden tuottamia ilmeitä jouduin pohtimaan tällaisia asioita. Päädyin siihen, että tunne puhtaana on aina sama ja se näyttää samalta kohteesta riippumatta.
Melkein kaikki 104 tunnetta on nyt kertaalleen kuvattuna. Jo varsin varhaisessa vaiheessa oli selvää, että pidän tunnekuvista jossakin vaiheessa näyttelyn. Kun minulle tarjottiin mahdollisuutta näyttelyyn Toijalassa kulttuuritalo Laaksolassa yhdessä akaalaisen valokuvaajan Pekka Siltalan kanssa, en empinyt. Näyttely on avoinna 5.11. – 4.12. 2015.
Lähes kaikki projektissa tähän mennessä kuvaamani henkilöt ovat harrastajanäyttelijöitä. Kaikki pitivät kuvattavana olemista innostavana, hauskana ja mielenkiintoisena. Usein yllätyimme miten pienikin muutos vaikutti ilmeestä välittyvään tunteeseen. Näyttelyn yhteydessä annan yleisöllekin mahdollisuuden harjoitella tunteiden ja ilmeiden yhteispeliä kameran edessä.
Projektini jatkuu näyttelyn jälkeenkin. Tavoitteenani on kuvata samat tunteet erilaisten ihmisten kasvoilta. On myös kiehtova ajatus kuvata samalla kerralla kaksi henkilöä, joilla on sama tai eri tunteet. Olen myös teettänyt kuvapelin, jossa jokainen voi kokeilla tunteiden tunnistamista. Peli julkistetaan ihan pian.
Miksi sitten tunteiden ilmaiseminen minua niin kiinnostaa? Haluan ottaa valokuvia, joissa ihmiset ovat oikeasti läsnä ja heidän silmistään loistaa valo, koska he ovat ”kotona”.
Hatanpään kartanopuisto, arboretum ja varsinkin arboretumin ruusutarha
ovat todennäköisesti Tampereen suosituimpia kuvauspaikkoja hää-, rippi- ja ylioppilaskuviin. Lisäksi sadat ihmiset vierailevat ruusutarhassa ja kuvaavat ruusuja parhaaseen kukinta-aikaan elokuussa.
Järjestin 9. elokuuta valokuvakävelyn, jonka aineena oli perehtyä sekä ruusujen että henkilöiden valokuvaamiseen juuri tässä ympäristössä.
Ystäväni Anni on harrastanut tanssia ja erityisesti lavatansseja noin 15-vuotiaasta asti. Parhaimmillaan tanssi-iltoja lähiseutujen tanssilavoilla on viikossa kertynyt neljäkin kappaletta. Eipä siis ihme, että tanssimisellla on suuri merkitys hänen elämässään.